Pokerin pelaajat kuuntelevat metallimusiikkia

Oletko koskaan seurannut livenä järjestettäviä pokeriturnauksia esimerkiksi television tai suoratoiston välityksellä? Mikäli vastauksesi on kyllä, olet varmaan huomannut, kuinka monet pöydän ääressä istuvat pelaajat kävelevät tauoilla ympäriinsä keskittyneen näköisinä ja pitävät omaa energiatasoonsa yllä. Nämä asiat takaavatkin, että he pystyvät tekemään omia mantrojansa ennen pelin jatkumista.

Vaikka monet saattavat mieltääkin pokerin pelaamisen helpoksi ja mukavaksi harrastukseksi, on tilanne todellisuus toinen. Useat henkilöt pelaavat ammatikseen ja elättävät itsensä täysipäiväisesti opettelemalla erilaisia todennäköisyyksiä ja soveltamalla itse kehittämiään strategioita. Nämä asiat mahdollistavatkin, että voittaminen on jälleen askeleen lähempänä, kun peliin liittyviä asioita on mietitty huolella ennen pöytään astumista.

Pitkät turnaukset voivat kuluttaa

Pokeriturnauksia järjestetään niin netissä kuin ympäri maailmaa. Internetin pokerihuoneiden paras puoli onkin, ettei pelaajan tarvitse käytännössä poistua kotoaan mihinkään. Tällä tavalla on mahdollista viihtyä nopeatempoisenkin turnauksen parissa helposti ja kuunnella kaiuttimista rytmikästä musiikkia. Halutessaan henkilö voi vaikkapa laulaa mukana, jos se edesauttaa hänen suoriutumistaan.

Pitkälle turnauksessa etenevät pelaajat voivatkin hyötyä mitä erilaisemmista asioista. Pokeriturnaukset ovatkin erittäin kuluttavia, sillä osallistujat voivat istua parhaassa tapauksessa paikallaan yli vuorokauden. Kotona voikin esimerkiksi istua ja seistä vuorotellen jakojen välissä, kun taas turnauksessa säännöt ovat muodollisempia. Tällaiset pidemmät turnauskierrokset saattavat alkaa tuntua kuluttavilta, minkä takia jaloitteleminen ja muut itselleen keskeiset rituaalit ovat tärkeitä. Muussa tapauksessa strategian noudattaminen sekä omien peliliikkeiden tekeminen saattavat alkaa kärsiä.

Metallimusiikki soi korvissa

Musiikki onkin helppo ja vaivaton tapa ylläpitää keskittymiskykyä pidemmälläkin aikavälillä pokeria pelatessa. Tutkimusten mukaan aktiiviset pokerin pelaajat kuuntelevatkin mielellään raskasta musiikkia, kuten metallia. Se auttaa monia virittäytymään tunnelmaan ja parantamaan omaa keskittymiskykyä. Lisäksi sen hienot rumpusoolot tuovat virtaa, jota tarvitsee etenkin pidempien turnauksien aikana. Tällä tavalla on mahdollista ladata mieli ja keho tilaan, jossa oma osaaminen korostuu entisestään. Veri alkaa virrata aivoissa aivan eri tavalla, kun pelaaja kuulee itselleen tuttuja kappaleita tehokkaiden kuulokkeiden välityksellä. Musiikilla voikin olla yllättävän suuri merkitys lopputuloksen kannalta.

Miten aloittaa pokerin pelaaminen?

Jos pokeri kiinnostaa ammattina tai harrastuksena, klikkaa tästä ja katso lisää tietoa pokerista! Sen pelaamisen aloittaminen käy todella vaivattomasti ja pienellä panoksella. Kuten mainitsimme – kotoa ei tarvitse poistua, koska monet pelipöydät löytyvät vaivattomasti internetistä vain muutaman klikkauksen päästä. Osa pelaajista nojautuu erilaisiin strategioihin, kun taas toiset pelaavat lähinnä fiilispohjalta – voit itse päättää, kumpaan kategoriaan kuulut.